Varaa vuokramökki juhannukseksi 2019

Juhannuskokko lomamökin rannassa
Juhannusta vietetään perinteisesti mökkeillen
Mökillä vietettävä juhannus on perinteinen kesäloman aloitus. Pienellä suunnittelulla mökki juhannukseenkin on tarvittaessa mahdollista saada vaihtelua.
Monelle Suomalaiselle juhannus toimii lomakauden aloituksena, jonka vuoksi yhä useammat lähtevätkin juhannukseksi mökille rauhoittumaan ja aloittamaan kesälomaansa. Kuten aiempinakin vuosina, myös vuonna 2019 juhannus aloittaa monen työssäkäyvän kesäloman. Yleisen kesälomakauden ajoittuminen juuri juhannukseen, selittää miksi esimerkiksi Etelä-Suomen ja saariston vuokramökkien kysyntä on kovimmillaan juuri juhannuksen aikaan.

Juhannus 2019 on viikolla 25
- Juhannusaatto: perjantaina 21.6.2019
- Juhannuspäivä: lauantai 22.6.2019


Vietä Juhannus mökillä

Kokosimme tähän artikkeliin muutamia vinkkejä ja toimintaohjeista, joiden avulla sekä perinteistä mökki juhannusta kaipaavien - - että vaihtelua haluavien juhannus matkat voivat onnistua. Molemmissa tapauksissa on ensiarvoisen tärkeää, että matka suunnitellaan hyvin ja että juhannus majoitus varataan riittävän aikaisin - - sillä juhannuksen aikaan parhaat mökit viedään ensin.

Mökit.fi:n majoitushaku auttaa löytämään sopivan lomamökin juhannukseksi.

Suunnittele juhannus matkat huolella
Vaikka juhannus on varsin perinteinen juhla, ei juhannusta tarvitse viettää aina samassa paikassa tai samojen kaavojen mukaan. Mökkivuokraus tuokin monen juhannuksen viettoon kaivattua vaihtelua, sillä tarjolla on niin saaristossa, merenrannalla kuin järvenrannallakin sijaitsevia kohteita joissa juhannusta on mukavaa viettää. Juhannus matkan suunnittelu kannattaakin aloittaa miettimällä minne päin Suomea haluaa juhannukseksi lähteä ja minkä tyylisessä ympäristössä lomaansa haluaa viettää.

Kesätapahtumat nostavat alueellista kysyntää
Juhannusviikolla maassamme järjestetään useita erilaisia kesätapahtumia, jotka osaltaan nostavat tarjolla olevien majoitusvaihtoehtojen kysyntää. Tästä syystä suosittujen kesäkaupunkien ja tapahtuma-alueiden läheisyydessä sijaitsevat mökit vuokrataan yleensä jo aikaisin keväällä. Mikäli oman juhannus matkasi päämääränä ei ole festivaali tai muu kesätapahtuma, ei lomamökkiä tai huvilaa kannata välttämättä vuokrata aivan tapahtuma alueen läheisyydestä - vaan mökkiä kannattaa etsiä hieman kauempaa.
Näin toimimalla oma lomanvietto sujuu huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä.


Lähde matkaan ajoissa jolloin vältät ruuhkat
Juhannuksen menoliikenne aiheuttaa ruuhkia lähes joka vuosi. Etenkin saaristoon suuntaavien lossien ja lauttojen rannoilla on usein tuntienkin mittaisia jonoja - - lisäksi myös maanteillä on tavallista vilkkaampaa. Jos pystyt ajoittamaan oman juhannus matkasi esimerkiksi yhtä päivää aiemmaksi vältyt todennäköisesti pahemmilta ruuhkilta.

Jos aikataulujen muuttaminen ei onnistu muista varata matkantekoon riittävästi aikaa, sillä monesti suurista kaupungeista pois johtavat ajoväylät ja rautatieasemat ovat juhannuksen alla ruuhkaisia. Mikäli matkasi suuntautuu saaristoon, voit myös selvittää lauttojen aikataulut etukäteen, jolloin omien ajo-osuuksien määrittely on helpompaa. Lisäksi isompiin yhteysaluksiin myydään usein myös paikkalippuja, jonka etukäteen lunastaminen vähentää tarvetta lauttarannassa jonottamiselle. Näin toimimalla pääset varmuudella juhannukseksi mökille, etkä joudu arvuuttelemaan satamarannassa saatko paikan yhteysalukseen vai et.

Muista varata juhannus majoitus ajoissa
Koska juhannuksena vuokrattavien lomamökkien ja huviloiden kysyntää ovat nostamassa niin suositut kesätapahtumat kuin yleinen lomakauden alku, ei majoituksen varaamisen kanssa kannata viivytellä jos mielii juhannukseksi mökille. Maamme kysytyimmät juhannus mökit vuokrataan usein jo edellisen kesän jälkeen ja lisää juhannus varauksia tehdään myös talven hiihtokauden aikana. Tästä syystä omiin tarpeisiin sopiva juhannus majoitus kannattaa lyödä lukkoon mahdollisimman aikaisin - kun paikkoja on vielä saatavilla.


Vaihtelua juhannuksen viettoon


Vinkki 1. - Vietä juhannus saaristossa

Monelle Pohjois-, Järvi- tai Keski-Suomessa asuvalle juhannuksen vietto saaristossa tarjoaa erilaisen elämyksen. Matka saaristoon on toki pitemmän puoleinen, mutta perillä odottavat maisemat tuovat varmasti kaivattua vaihtelua.

Tutustu Turun saariston vuokramökkeihin

Vinkki 2. - Leppoisa juhannus Ahvenanmaalla

Monelle ei ensimmäisenä tulisi mieleen etsiä vuokramökkiä juhannukseksi Ahvenanmaalta, vaikka jo Maarianhaminan läheisyydestä löytyy varsin hulppeita huviloita joissa juhannusta kelpaa viettää. Ahvenanmaalle on myös varsin helppoa saapua esimerkiksi Ruotsinlaivalla - - on kuitenkin syytä muistaa, että Ahvenanmaan mökkitarjonta on varsin rajallinen, jolloin nopeat varaajat palkitaan.

Tutustu Ahvenanmaan vuokramökkeihin

Juhannus Maarianhaminassa ja Ahvenanmaalla
Vaikka Ahvenanmaan ja saariston juhannusperinteet eivät suuremmin poikkea totutuista, pääsee Mannersuomalainen seuraamaan esimerkiksi juhannussalon pystytystä (juhannusaattona). Mikäli päätät suunnata Ahvenanmaalle juhannuksena, muista varata myös tarvitsemasi laiva- tai lentoliput riittävän aikaisin, sillä juhannuksena myös matkustajalautoilla voi olla ruuhkaa.