Uusimaan maakunta sijoittuu Suomenlahden rannikolle ulottuen pitkälle saaristoon. Alue tarjoaakin erinomaiset puitteet monipuoliseen ja rentoon lomailuun sekä merellisiin ja muihin harrastuksiin. Suurimpiin maakunnan taajama-alueisiin kuuluvat Helsinki ja Hyvinkää keskisellä Uudellamaalla, Porvoo idässä ja Lohja lännessä. Uusimaan monimuotoinen ja värikäs historia avautuu mm. erilaisten historiallisten kohteitten ja kotiseutumuseoitten, kartanoitten, kirkkojen sekä ruukkien kautta. Erityiseti kesällä, jolloin rannikkoseudun, lukuisten kansallispuistojen ja virkistysalueitten luontokin on kauneimmillaan, löytyy ympäri maakuntaa myös runsas valikoima erilaisia festivaaleja ja muita yleisötapahtumia. Useimmat eri puolilla Helsinkiä olevat nähtävyydet ja tapahtumat ovat ympärivuotisesti avoinna ja helposti saavutettavissa mm. ratikalla tai muun julkisen liikenteen avulla. Ajantasaiset tapahtumakalenterit löytyvät kuntien omilta nettisivuilta lomasuunnitelmien tueksi.
Majoitus Uusimaa
Rantaviivaa koko Uudellamaalla on noin 1200 km, joten useat Uudenmaan vuokrattavat mökit ja muut majoitukset sijoittuvat Suomenlahden rannikon maisemiin tai sisemmäksi mantereelle luonnon ja järvien ääreen. Majoittuminen onnistuu myös palveluiden lähelle niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Erikokoiset ja -tasoiset vuokramökit voivat olla monenlaisiin tarpeisiin ja harrastuksiin sopivia, kuten saaristojen vuokrattavat kalastusmökit, erämökit ja muut majoitusvaihtoehdot. Uudenmaan vuokramökit ja muu majoitustarjonta avautuu helpoimmin Mökit.fi:n sivustoa selaamalla joko paikannimellä tai karttahaulla.
Vesillä liikkuvien Uusimaa
Uusimaa sopii mainiosti matkakohteeksi melojille, kalastajille, veneilijöille, suppailijoille sekä uinnista pitäville. Uudellamaalla on nimittäin yhteensä yli 1000 järveä, joihin lukeutuu mm. Espoon Nuuksion järviylänköalue lampineen. Uudenmaan suurin järvi, Lohjanjärvi on syvimmästä kohdastaan yli 50 m, ja toiseksi suurin on Hiidenvesi, joka sijaitsee Vihdissä. Myös pienten kalliosaarten, luotojen ja karien sokkeloissa on suojaisat vedet niin kalastamiseen kuin muhinkin vesiharrastuksiin Länsi-Uudenmaan ulkosaaristossa. Syvemmät vedet, avarammat selät ja mahdollisesti suuremmat kalasaalitkin voivat löytyä Tammisaaren, Porvoon ja Pellingin saaristoista taikka Porkkalan, Sipoon ja Helsingin edustoilta.
Uudellamaalla tapahtuu
Helsingin monipuolisen tapahtumakalenterin lisäksi myös muissa Uudenmaan kunnissa on vilkasta, varsinkin rannikolla kesäaikaan. Muun muassa merellinen Hanko houkuttaa vuosi toisensa jälkeen paljon väkeä seuraamaan Hangon regattaa. Hangossa on myös 30 km hiekkarantaa tapahtumineen kesäloman kaikkein kauniimpien päivien viettoon. Lohjalla kuunnellaan upeita taiteilijoita Tenoripäivillä ja Rantajameissa sekä jätetään jälkiruoalle tilaa loppukesän Omenakarnevaaleja varten. Inkoon Meri ja musiikki -päivien ja monien muiden tapahtumien ajankohdat kannattaa tarkistaa kuntien omilta sivuilta jo lomaa suunnitellessa.
Kartanot ja linnat Uudellamaalla
Kartanoiden ja linnojen tunnelmasta pitävien kannattaa suunnistaa erityisesti Hankoon, Raaseporiin, Inkooseen, Siuntioon sekä Lohjalle. Joissakin Uudellamaalla sijaitsevissa entisöidyissä kartanoissa kuten Mäntsälässä on myös tunnelmalliset puitteet ruokailu- ja yöpymiseen. Vanhojen kirkkojen lisäksi Siuntiossa sijaitsevat kaunis Sjundbyn kartano sekä 1400-luvulta oleva Suitian kartanonlinna. Suitian kauniissa maisemissa on kuvattu myös vanhoja elokuvia kuten Tähdet kertovat, komisario Palmu ja Kummeli kultakuume. Kesäaikaan kukoistavat merelliset Hanko sekä Raasepori, jonka nimi juontuu Raaseporin linnasta Tammisaaren Snappertunassa. Upea linna onkin merkittävin historiallinen jäänne koko läntisellä Uudellamaalla. Sillä suunnalla vieraillessa kannattaa poiketa myös Mustion upeassa kivilinnassa, Grabbackan linnanraunioilla, Junkarsborgin puulinnassa tai ihan vain rentouttavalla päiväkävelyllä Tammisaaren keskustan tuntumassa Rantatiellä.
Historialliset nähtävyydet koko Uudellamaalla
Pienempien paikkakuntien historian vaiheet aukeavat helpoimmin kotiseutumuseoissa, ruukeissa sekä vanhojen kirkkojen tunnelmissa, ja Uudellamaalla näitä on runsaasti. Tutustumiskierroksen voi aloittaa vaikka Mäntsälän Alikartanon ja Kirvun museoiden näyttelyistä jatkaen itään päin Askolaan, jossa sijaitsevat Johannes Linnan kotimuseo ja Prestbackan maatilan apteekkikokoelma. Myrskylässä sijaitsee 1700-lukulaisen kirkon lisäksi urheilija Lasse Virenin sekä ilmavalvontalottien muistoksi pystytetyt patsaat sekä kotiseutumuseo vanhassa kirkkomakasiinissa. Uudenmaan vanhimpiin kirkkoihin kuuluvat Sipoon 1400-lukuinen Pyhän Sigridin harmaakivikirkko sekä Porvoon 1200-luvun puukirkko ja 1300-luvun kivikirkko. Porvoon historian aistii vahvimmin vanhassa kaupunginosassa, missä asemakaavakin on keskiaikainen. Historiaa henkivät syvästi myös 1700-1800-luvun rakennukset sekä muinaislinna ja Runebergin kotimuseo. Hengähdyspaikaksi sopii kaunis kahvilamiljöö Porvoo-jokirannan tuntumassa. Mikäli kierros jatkuu länteen saakka, myös Lohjalta löytyy keskiaikaisia 1400-1500-lukujen kirkkoja ja erikoinen Tytyrin kaivosmuseo sekä Inkoosta Fagervikin ruukki. Ruukin läheltä kulkee kaunis ja historiallinen Kuninkaantie välillä Fagervik-keskusta-Innanbäck-Degerby.
Muita menovinkkejä Uudellamaalla
Uudeltamaalta löytyy lukuisia erilaisia toiminnallisia, seikkalullisia ja muita lapsiperheitäkin kiinnostavia puistoja, harrastusmahdollisuuksia ym. näkemistä ja tekemistä. Idässä kivoja käyntikohteita voisivat olla mm. Orimattilassa sijaitsevat kotieläinpuisto, teatteri Villa Roosa, Soile Yli-Mäyryn taidelinna elämyksineen sekä kehräämö ja pullomuseo. Monet lomailijat poikkeavat myös Lapinjärvellä Pukaron Paronissa. Tarkempia tietoja näistä ja muista nähtävyyksistä sekä käyntikohteista antavat kuntien omat internet-sivut.
Koko perhe pienellä budjetilla Helsinkiin
Kesäaikaan Helsinkiin matkaavien lapsiperheiden suosittu käyntikohde on pienen lauttamatkan päässä sijaitseva Unescon maailmanperintökohde Suomenlinna tunneleineen ja gallerioineen. Moni turisti ja ryhmä käväisee myös Töölössä Sibeliuksen puistossa. Teräksestä hitsattu hopeinen pilli-taideteos Sibelius-monumentti sijaitsee korkealla kalliolla upeissa maisemissa. Upeita näköaloja löytyy lisäksi mm. Jätkäsaaren näköalatasanteelta, Malminkartanon huipulta, Taivaskalliolta, Seurasaaren ulkoilualueen kallioilta sekä Linnanmäen Panoraama-laitteesta. Suuret puutarhat ovat avoinna ympärivuotisesti, kuten yli 100-vuotias Helsingin talvipuutarha, Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha sekä Trooppinen talvipuutarha Olympiastadionin vieressä. Talvipuutarhassa on eksoottisten kasvien ja ruusutarhan lisäksi pienempiäkin kävijöitä kiinnostavat karpit altaissa uiskentelemassa. Kirkoista tunnetuimmat ja suositummat ovat peruskallioon louhittu Temppeliaukion kirkko, Uspenskin katedraali kullattuine kupoleineen sekä Helsingin Tuomiokirkko, jossa järjestetään myös ilmaiskonsertteja sekä vaihtuvia taidenäyttelyitä. Ilmaiskonsertteja järjestetään lisäksi kesäisin monissa Helsingin puistoissa sekä Linnanmäellä, jossa syksyn ja talvikauden tapahtumiin kuuluu mm. Valokarnevaalit. Linnanmäellä moniin laitteisiin pääsee vanhempien seurassa olevat pienimmät lapset maksutta. Täysin maksuttomia ovat myös historiaa henkivät Hakasalmen huvila, Päivälehden museo, torikorttelissa sijaitseva Helsingin kaupunginmuseo sekä upea 13001850-lukujen taidetta esittelevä Sinebrychoffin taidemuseo. Koko perheen rennoimpiin päiväkohteisiin kuuluu ehdottomasti uimarannat esimerkiksi Hietaniemessä tai hieman rauhallisemmalla Mustikkamaalla. Ja mitä Helsinki olisi kesällä ilman Hietalahden ja Hakaniemen kauppahalleja taikka toreja maistiaisineen ja kirpputoreineen. Pienen maksunkin arvoisia käyntikohteita ovat mm. Luonnontieteellinen museo, nykytaiteen museo Kiasma sekä Korkeasaaren eläintarha ja Vantaalla sijaitseva Heurekan tiedekeskus.
Uudenmaan luonto ja virkistysalueet
Uusimaa on luonnossa viihtyvälle monipuolinen lomakohde, sillä kaikkien kansallispuistojen ja muiden puistojen lisäksi Uudellamaalla on vielä lähes 40 virkistysaluetta. Helpoimmin saavutettavia ulkoilualueita ja piknik-paikkoja ovat Helsingissä sijaitsevat Vallisaari, Pihlajasaaren uinti-. ja ulkoilualue sekä aivan keskustasta löytyvät puistoalueet Esplanadi ja Kaivopuisto. Suuremmat virkistysalueet sijaitsevat ympäri Uudenmaan aluetta mm. meren äärellä saaristossa sekä mantereen puolella sisämaassa. Suomenlahdella saariston virkistysalueiden luonnonsatamat tarjoavat veneilijöille ja melojille suojaa sekä palveluita. Joillekin virkistysalueilla pääsee myös vuoroveneellä tai joukkoliikenneyhteyksillä. Oppaita virkistysalueista saa mm. kuntien liikuntatoimesta ja infopisteistä.
Muita mielenkiintoisia luontokohteita Uudellamaalla
Erityisesti luolista, kallioista ja vesistöistä kiinnostuneiden lomailijoiden kohde on Lohja, josta löytyy useita kiinnostavia luontokohteita. Lohjalla sijaitsevat mm. Suomen suurin luola, Torholan luola sekä Ämmänuuneiksi kutsutut erikoiset kalkkikivionkalot aivan Lohjanjärven rannoilta. Melojille ja veneilijöillekin sopiva Lohjan reitti kattaa Lohjanjärven sekä Hiidenveden kauniin saaristoalueen. Hiidenkirnuja sen sijaan löytyy Vihdistä ja Hangosta. Uudenmaan muinaisrannat ovat jättäneet jälkeensä monia jyrkkäseinäisiä mäkiä, kallioita ja törmiä. Korkeimmat muut huiput, yli 160-metriset Keinumäki ja Mankoolin kukkula löytyvät maakunnan länsiosista. Suosittuja retkikohteita ovat lisäksi Nummi-Pusulassa sijaitseva 150-metrinen Lintukiimanvuori sekä Espoon Nuuksion kansallispuiston kalliot ja rotkot. Nuuksion vaikuttavien kuusimetsien ja rämeiden vastapainoksi Vantaan Tammiston luonnonsuojelualueella voi latautua tammimetsän voimassa.