Uudellamaalla Suomenlahden rannalla sijaitseva Hanko on Suomen eteläisin kunta. Kolmelta suunnalta meren ympäröimä kaupunki sijaitsee Hankoniemen kärjessä, ja rantaviivaa on yhteensä 130 km, jonka vuoksi myös useat mökit Hangon alueella sijaitsevat näyttävissä merimaisemissa. Kesäkaupunkimainen Hanko onkin tunnettu satamatoiminnasta sekä erityisesti hiekkarannoista, joita löytyy yli 30 km matkalta. Hangossa kesää juhlitaan toukokuusta myöhäiseen syksyyn saakka koko perheen voimalla hyvin monipuolisesti erilaisissa harrastuksissa ja aktiviteeteissa. Tästä johtuen alueen mökkivuokraus käy varsin vilkkaana läpi lomakauden. Hangon tunnettavuuden ja alueen suhteellisen rajallisen tarjonnan vuoksi omiin tarpeisiin sopiva lomamökki kannattaa varata hyvissä ajoin ennen lomakauden käynnistymistä. Kesän käynnistää toukokuulla Hangon Puutarhaviikko ja Jopo-loppet. Matkaa Hangon rantojen ja muun lomatekemisen äärelle on Helsingistä n. 130 km ja Turusta n. 145 km.
Useimmat majoituskohteet sijaitsevat aivan Hangon keskustassa, mutta osaksi myös sivummalta meren tai metsän tuntumassa. Majoittua voi jokaiseen budjettiin ja makuun sopivasti mm. lomamökeissä, hotellilaivassa, hotellissa, puutalossa, kerros-, rivi- ja omakotitalossa tai Hankoniemessä Hopeahietikon leirintäalueella teltta- ja vaunupaikoilla sekä motellissa. Lisäksi Hangossa on mahdollista majoittua romanttisen kylpyläkaupunkiperinteen hengessä yksityisesti Kylpyläpuiston isokokoisissa vanhoissa huviloissa. Matkailijan käytössä ovat luonnollisesti myös lähikuntien mökki- ja muut majoitukset 35 km säteellä sijaitsevan Raaseporin suunnasta tai Kemiönsaaren alueelta.
Hangon vierasvenesataman n. 7000 venepaikkaa täyttyy kesällä vierailijoista, kun kesä- ja purjehduskilpailukausi alkaa. Heinäkuussa perinteinen EVLI Hangon Regatta kokoaa purjehtijat yhteen ja Suomen suurin moottorivenetapahtuma Poker Run jyrähtää käyntiin muille veneilyn ystäville. Purjehtimaan ja veneilemään pääsee ilman omaakin venettä paikallisten yritysten purjehdus- ja veneretkillä. Matkailija voi myös vuokrata veneen, kajakin ja kanootin ja tehdä omatoimisen retken. Melontaharrastajille löytyy nähtävää ja koettavaa esimerkiksi Tullirannalla melottavassa Hanko Sea Kayak Gathering -suurtapahtumassa, joka kestää useamman päivän ajan. Kalastuksesta kiinnostuneet aktiiviharrastajat ja muut kalamiehet pääsevät avomeren suuremmille apajille myös kalastusoppaan mukana tai paikallisten yrittäjien matkassa.
Tulliniemenranta ja Hopeahietikko (Silversand) ovat surffareitten suosikkeja, ja sukellusharrastajia Hangon edustalla odottaa useampikin hylky. Hangossa harrastetaan ja opetetaan myös muita kesäisiä vesilajeja kuten laine- ja SUP-lautailua. Keskikesällä järjestettävässä Hanko SUP Ranking Stand Up Paddleboard kilpailu sisältää mm. slalom-kisan, 6,5 km matkakisan, musiikkia, rantabileet ym.
Merijooga tarkoittaa eri joogamuotoja kuten yinjoogaa, slow flow joogaa, Aerial Joogaa eli "lentojoogaa", seniorijoogaa ja beach-joogaa. Näitä yhdistää aaltohengitys, luonnonläheisyys sekä meri, ja Casinonrannalle pääsee joogaamaan vaikka joka päivä. Lady´s Afternoon Golf pitää sisällään harjoittelua ja 9 reiän pelin HanGolfin kentällä merellisissä maisemissa. Meren, kallioiden ja mäntymetsien äärellä on perinteisen 18-reiän golf-pelin lisäksi mahdollista pelata myös minigofia sekä frisbeegolfia. Hagassa on futisgolfaajille oma 9-väyläinen rata.
Luontoon voi lähteä ratsain, tai muuten vain lenkkeilemään tai sauvakävelylle. Luontopoluilta löytyy laavuja ja grillikota evästaukoa varten. Geokätköilyä voi harrastaa ympärivuotisesti, ja talvella sen voi yhdistää vaikkapa hiihtoretkeen. Hiihtää voi jäälläkin säävarauksella, mutta myös 1-5 km mittaisilla laduilla metsämaisemissa. Luistelijoille on tarjolla useita ratoja ja kaukaloita keskustassa taikka meren jäällä luisteluradoilla. Erilaisissa sisähallilajeissa kunto ja vireys nousee säällä kuin säällä, ja sisäkiipeilyseinälläkin saa turvallisesti uutta näkökulmaa ja haastetta arkeen.
Nostalginen koko perheen tapahtuma Jopo-loppet pyöräillään alkukesällä 6 km mittaisena Hangon rantamaisemissa, 40v tauon jälkeen. Pyöräilysuunnistuskarttoja saa kaupungin liikuntatoimistosta, mutta pyörällä on helppo tutustua Hankoon muutenkin. Useammastakin liikkeestä vuokrattavalla kaksipyöräisellä voi vaivattomasti polkaista esimerkiksi uimarannalta toiselle tai vaikkapa Regattarannan ja Tennisrannan rantalentopallopelejä sekä -kilpailuja seuraamaan. Pyörä on oiva kulkuväline myös shoppailussa butiikkien, kauppojen ja Itäsataman iltatorin välillä, sopivaa ruokailupaikkaa tai ravintrolaa etsiessä jne. Kamera kannattaa pitää mukana, sillä kaunis maisema voi yllättää pyöräretkeilijän missä vain.
Ruotsinkielisillä Hangon Teatteritreffeillä on useita kymmeniä esityksiä mm. makasiineissa, veneissä sekä ravintoloissa, ja makasiineista löytyy kesällä myös Suomen vanhin Pohjoismainen laulelmajuhla. Hangossa pyörähtää lisäksi Kansainvälinen Taide- ja teatteri-festivaali, joka sisältää viikonlopun aikana mm. taiteen työpajoja. Nimekkäät laulajat tarjoavat musiikin ystäville tasokkaan oopperakonsertin, ja syksyn tullen nähtävää löytyy vielä rannikkoalueiden taitelijoiden Konstrundan -näyttelyssä. Hanko Foto Festival -näyttely on saanut inspiraationsa Hangon maisemista ja upeasta valosta ja se tarjoaa mm. työpajoja valokuvauksesta kiinnostuneille. Loppuvuodesta matkailijaa houkuttelee Hangon Elokuvajuhlat monipuolisella ohjelmistollaan.
Petanque-seurapeliä voi pelata melkein missä vain, ja kuulat voi kätevästi lainata matkailutoimistosta. Muita sosiaalisia ja yhteisöllisiä tapahtumia ovat Casinon puiston Hanko Beach Piquenique Party, sekä tanssitapahtuma, missä TV:stä tutut tanssiopettajat tanssittavat rennosti puistossa. Elokuun lopulla Unikeonpäivän kulkue saattaa Vuoden Unikeon perinteisesti Casinon virkistävään suihkulähteeseen, ja kesän muistoksi vietetään vielä Hangonpäivät sekä Muinaistulien yön perinteisesti koko viikonlopun ajan.
Merellä ja rannoilla käytävien kilpailujen lisäksi keskikesällä kilpaillaan Hangon Bridgeviikolla, SeaHorse Week esteratsastuskilpailussa, sekä tennisamatöörien kisoissa Sanoma Hanko Tennis -viikolla. Loppukesällä järjestetään kansainvälinen tennisturnaus senioreille ja nurmikentillä pelaa juniorijalkapalloilijat Itämeri Cup. Syksyllä juostaan vielä Itämeri maraton kauniissa merimaisemassa täysi-, puoli-, sekä neljännes-maratonina (10,5 km).
Sotahistoriallisesti merkittävän Hankoniemen edustan kallioille rakennettiin 1700-luvun lopulla linnoitus Hangon satamaa suojelemaan, mutta linnoitus tuli strategisista syistä räjäytetyksi v. 1854. Hangon satama on nykyään Suomen viidenneksi suurin. Kallioilla on edelleen matkailijoiden nähtävänä sotilastukikohdan aikaisia bunkkereita, juoksuhautoja ja tykkiasemia. Risteillen pääsee merelle mm. Hauensuolen kallioiden historiallisille kalliokaiverruksille, joista vanhimmat ovat 1500-luvulta. Risteilyjä järjestetään myös hyljesafarin merkeissä sekä majakoille. Bengtskär on Pohjoismaiden korkein majakka ja Russarössä sotahistoria kuiskii linnakkeissa ja bunkkereissa. Historian havina kuuluu myös Hangon monissa kulttuurihistoriallisissa rakennuksissa.