Pirkanmaan maakuntaan kuuluva Virrat tarjoaa monipuolisen ja ympärivuotisen lomakohteen koko perheelle. Virrat on monen lomalaisen suosiossa erityisesti juhannusaattoisin klo 18, kun se julistaa Suomen juhannuksen alkaneeksi. Lukuisine vesistöineen ja korkeuseroineen Virrat sopii mm. kalastuksesta, retkeilystä ja laskettelusta kiinnostuneille vierailijoille. Suosituimpiin luontokohteisiin kuuluvalta Torisevan rotkojärveltä löytyy myös luontopolkuja samoin kuin Marttisen saarelta, jossa sijaitsee lisäksi Perinnekylä. Kesällä Virtain vesistöjen ääreen pääsee Runoilijan tie- laivareittiä pitkin Tampereelta. Lapsiperheille tuttuun Ähtärin eläinpuistoon on Virroilta alle tunnin ajomatka.
Majoittuminen
Yli 250 järven Virroilla monet kesämökit sekä muut loma-asunnot ja majoitukset sijaitsevat rantanäkymissä tai muutoin kauniissa maisemissa. Vuokrattavat mökit ovat kesäisin hyvin kysyttyjä, joten Mökit.fi -sivuston majoitustarjonta kannattaa katsastaa ajoissa ennen matkaa. Sopivin mökki voi löytyä myös Virtain naapurikuntien kuten Keuruun, Ähtärin, Ylöjärven tai Ruoveden maisemista.
Luontoon retkelle
Virroilla risteilee runsaasti eri mittaisia polkuja ja reittejä kävelyretkistä, patikoinnista tai suunnistuksesta pitäville sekä hiihtolatuja esimerkiksi Pukkivuoren maastossa. Pidemmille reiteille pääsee mm. Kotalan koskien alueella sekä Lakeisnevan aarnialueella. Suosittu retkikohde, Torisevan kallioinen rotkojärvi luontopolkuineen, laavuineen ja kahviloineen sijaitsee alle 5 km päässä keskustasta. Keskustan ja Torisevan välillä voi myös pysähtyä lepuuttamaan silmiä kauniin purolaakson maisemissa. Virroilla on keskisuomalaisittain mäkinen luonto, joten upeita näköaloja löytyy lisäksi monilta yli 200 m korkeilta mäiltä. Helppokulkuiset lapsiperheille sopivat metsäluontopolut löytyvät Myllyojalta.
Virrat avautuu kanaviin sekä järvien selille
Virtain Perinnekylän vieressä sijaitseva yli 800 m pitkä kanava on rakennettu 1900-luvun alussa. Alueella sijaitsee kanavamuseo, jonka näyttelyt esittelevät Hämeen muidenkin kanavien kuten Kravin, Lempäälän ja Vääksyn kanavien vaiheita. Risteilyille lähdetään Virtain keskustan liepeillä sijaitsevasta laivarannasta, mistä löytyy myös uimaranta hyppytorneineen. Virroilla veneilevien käytössä ovat laivarannasta sekä Herraskosken kanavasta löytyvät vierasvenelaiturit. Herraskoskella ja Kotalan koskilla sekä Kuhamaassa ja Torisevalla viihtyvät niin veneilijät kuin kalastuksestakin kiinnostuneet matkailijat.
Historialliset kohteet Virroilla
Tunnetuin Virtain alueen paikallishistoriaa, maataloutta sekä metsätyöperinnettä esittelevä keskus on Virtain Perinnekylä Marttisen saaren kulttuuriympäristössä. Saaren luontopolun varrelta löytyy myös ensimmäisen maailmansodan aikaisia muinaisjäännöksiä, varustuksia sekä Kenttälinnoituksen mallennus. Perinnekylässä sekä Killinkosken Wanhan Tehtaan alueella on mahdollista tutustua lisäksi eri alojen museonäyttelyihin. Kylämuseo löytyy Liedenpohjasta.
Virtain asutus on levinnyt 1500-luvun puolivälin jälkeen Virtainkylän, Vaskiveden, Liedenpohjan ja Hauhuun suunnilta. Virtain Härkösen kylän liepeiltä on löydetty mm. keihäänkärkiä ja miekkojen osia, jotka todistavat elämästä Virroilla jo rautakaudella.
Muuta tekemistä ja näkemistä Virroilla
Virtain kauniissa maisemissa on mahdollista golfata 9-väyläisellä radalla, pelata frisbeegolfia Pukkivuoren hiihtokeskuksen rinteissä sekä ratsastaa. Kulttuurista kiinnostuneet voivat nauttia kesäteatterista upeissa Alaisen-Torisevan eteläpään maisemissa ja taiteen eri alojen näyttelyistä useiden gallerioiden tiloissa.