Mökkivuokraus ja matkailu Varsinais-Suomi

Monipuolinen koko perheen loma- ja vierailukohde Varsinais-Suomen maakunta sijaitsee lounaisessa osassa Suomea Saaristomeren rannikolla. Niin Saaristomeri, kuin Auranjokilaakson historiallinen kulttuurimaisemakin ovat Suomen kansallismaisemaa. Lounaisimpaan seutuun ja saaristoon on varsinkin kesällä helppo tutustua Turusta lähtevällä Saariston Rengasreitillä. Reitti kulkee maanteitä pitkin sekä saaristossa lauttayhteyksiä hyödyntäen. Purjehduksesta, kalastuksesta ja muusta vesilläolosta pitävien lisäksi Varsinais-Suomi tarjoaa monenlaista aktiviteettia ja seikkailua lapsiperheille. Suosittuja käyntikohteita ovat mm. Turun JukuParkin vesiulkopuisto, Turun Linna tarinoineen ja sokkeloineen sekä Muumimaailma Turun lähellä Naantalissa, missä linnojen ja tupien pihoilla häärivät perheen pienempien suosikkimuumit. Mielenkiintoisia luontoretkikohteita löytyy mm. maakunnan kansallispuistoista Kurjenrahkalta ja Teijosta sekä muilta ulkoilualueilta, kuten Natura 2000 -verkostoon pääosin kuuluvasta Ruissalosta Turussa. Ruissalon saaren kesä tarjoaa luontoaktiviteettien ohella myös musiikin ystäville ohjelmaa laajassa Ruisrock-musiikkitapahtumassa. Varsinais-Suomen maakuntaan kuuluvat sen pääkaupungin, Turun lisäksi Loimaan, Salon, Vakka-Suomen ja Turunmaan seutukunnat.

Vuokramökit ja muu majoitus Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomi on suosittu mökkeilykohde, jossa mökkitarjonta on hyvin monipuolinen. Alueella oli kesämökkejä jo v. 2012 kaikkiaan n. 49 000 kpl. Koska Turun saaristossa on lähes 20 000 saarta, vuokramökit sijaitsevat suurimmaksi osaksi merellisessä ympäristössä mm. Turun ja Turunmaan saaristossa, osa taasen mantereella rannan tuntumassa tai muuten kauniissa luontomaisemissa. Monet vuokrattavat mökit sopivat loma-asunnoiksi keväästä syksyyn tai ympärivuotiseen asumiseen, mikä tarjoaa loistavat puitteet perinteisen mökkeilyn lisäksi myös harrastajille tai etätyöpaikaksi. Myös monet saaristomökit ovat lähellä palveluita säännöllisen lauttaliikenteen tai saarille ulottuvien maantieyhteyksien ansiosta. Vuokramökit ja varsinkin kalastusmökit ovat hyvin suosittuja, joten seuraavaa lomakautta varten kannattaa poiketa Mökit.fi-sivustolla tarpeeksi ajoissa. Se juuri sinulle sopiva mökkimajoitus voi löytyä joko maakunnan tai paikkakunnan nimellä taikka karttahaulla.

Varsinais-Suomi on koko perheen lomakohde

Varsinais-Suomeen on helppo tulla autolla ja junalla tai lentäen Turun pohjoispuolella sijaitsevalle kansainväliselle lentokentälle. Turku tarjoaa lapsiperheille ympärivuotisesti Turun linnan lisäksi mm. Spa Karibian ja muiden Varsinais-Suomen kylpylöiden mahdollisuudet sekä v. 2010 valmistuneen JukuParkin palvelut ja aktiviteetit. Seikkailua ja hauskanpitoa löytyy mm. merirosvosaarelta, jättialtaaseen laskevista suurista vesiliukumäistä sekä pienempien lasten leikkialueilta. Vesiulkopuisto sijaitsee Impivaaran uimahallin ja liikuntakeskuksen tuntumassa. Kesäaikaan suosittuja vierailukohteita ovat myös Kupittaan Seikkailupuisto, kiipeilypuisto FlowPark Skanssissa, Turun Kuralan kylämäki kotieläimineen sekä itäisen jokirannan tuntumassa harjulla kaunis Samppalinnan alue, missä on urheilukenttä ja ulkoilualue, kesäteatteri sekä luokkaretkikohteenakin suosittu maauimala. Varsinais-Suomessa vierailevat muumifanit pääsevät helposti bussilla Turusta Naantalin keskustaan, ja sieltä kesäisin kaupungin läpi kulkevalla Muumijunalla Muumimaailman suuntaan. Naantaliin pääsee myös jokirannasta lähtevällä höyrylaiva S/S Ukkopekalla. Jokirannan molemmin puolin järjestetään lisäksi risteilyjä monille mielenkiintoisille saarille ulkomerelle, kuten linnakesaarelle Öröön ja Seilin saarelle, minne karkotettiin mm. spitaaliset 1600-luvulla. Kesäisin Turun alueelle kokoontuu runsaasti musiikin ystäviä mm. perinteistä Ruisrockia kuuntelemaan Turun Ruissaloon, Uuden musiikin festivaaleille Varvintorille sekä Down By The Laituri- tapahtumaan Aurajokirantaan. Lisäksi Turun rautatieaseman lähellä sijaitseva kulttuurikeskus Logomo järjestää lukuisia suuria tapahtumia vuosittain. Näiden ja monien muiden menovinkkien ajankohdat ja muut tiedot kannattaa tarkistaa kuntien omilta sivuilta jo lomamatkaa suunnitellessa.

Historiallisia kohteita keskiajalta saakka

Varsinais-Suomen suosituimpia museoita ja historiaa henkiviä nähtävyyksiä ovat mm. Turusta löytyvät Luostarinmäen käsityöläismuseo, nykytaiteen museo Aboa Vetus & Ars Nova, Turun taidemuseo sekä merenkäynnin museo Forum Marinum. Marinum sijaitsee aivan Suomen Joutsenen läheisyydessä Aurajoen länsipuoleisella rannalla Kakolanmäen lähellä. Suositttuja käyntikohteita ovat myös maakunnan suurimpiin, vanhimpiin ja kenties kauniimpiinkin kuuluvat Mikaelin kirkko ja Tuomiokirkko. Tuomiokirkon läheisyydessä sijaitsevan Vanhan Suurtorin pitkä ja värikäs historia ulottuu 1300-luvulta saakka. Torin ympäristössä järjestetään kesäisin Turun Keskiaikaiset markkinat, ja Suurtorilta löytyy se Brinkkalankin talo, jonka parvekkeelta on joulurauhaa julistettu jo vuodesta 1886. Turun ykköskuusi löytyy joulun aikaan Tuomiokirkon aukiolta v. 1930 alkaneen perinteen mukaisesti. Linnoista ja kartanoista kiinnostuneille sopii päiväretkikohteeksi myös muualla maakunnassa sijaitsevat historialliset rakennukset kuten Halikon kaunis Wiurilan kartano sekä Hiidenlinna Somerolla. Varsinais-Suomen historiallisin maantie ja matkailutie Hämeen Härkätie kulkee Turun ja Hämeenlinnan välillä. Härkätien synty ajoittuu historiantutkija Jaakko Masosen teorian mukaan viimeistään 800-luvulle. Härkätiestä kertova kulttuurihistoriallinen esinemuseo sijaitsee Rengossa 1800-lukulaisessa entisessä lainajyvämakasiinissa. Mereltä löytyy useita historiallisia saaria, kuten linnakesaari Örö ja Seili, joihin tehdään opastettuja retkiä mm. Turun jokirannasta. Meriteiden historiaa henkii Suomen rannikon viimeinen reittiliikenteessä oleva matkustajahöyrylaiva S/S Ukkopekka, joka risteilee Turun jokirannasta mm. Naantaliin. Ukkopekka on aiemmin seilannut meriä etelärannikolla, toiminut ravintolalaivana Tallinnassa ja edustustehtävissä Tukholmassa. Se on ollut lisäksi Suomen tasavallan presidentin virkakäytössä Naantalin Kultarannassa. Näiden ja monien muiden maakunnasta löytyvien kohteiden sekä nähtävyyksien sijainnit ja tiedot kannattaa tarkistaa kuntien omilta sivuilta.

Varsinais-Suomen vesireittejä

Aurajoki on tunnetuin ja suurin Varsinais-Suomen joki, joka halkoo Turkua ja laskee siellä myös Saaristomereen. Aurajoki on syvä. Sen ovat todistaneet mm. Tall Ships Race -kisan suurimmat laivat, jotka kävivät Turun keskustassa viimeksi v. 2017. Jokirannasta pääsee myös saaristoristeilyille mm. Ruissaloon, Naantaliin, Vepsään sekä Nauvoon, ja joillekin saarille järjestetään lisäksi opastettuja retkiä. Aurajoki sopii lisäksi melomiseen vaikkapa Pitkäsalmen reitin jatkeena ja muilla reiteillä. Kanootteja sekä kajakkeja voi vuokrata mm. suositun Ispoisten uimarannan lähettyviltä Pitkäsalmen rannalta, josta voi lähteä isommankin porukan mukana melontaretkelle. Merenkäynnin sijaan tasaisempaa merikokemusta etsiville löytyy useita jokivarteen pysäköityjä ravintolalaivoja, eikä Föri-lautan kyytikään paljon keikuta. Lautta vie joen yli muutamassa minuutissa, ja itäpuolella se rantautuu melkein v. 2017 uusitun pienvenesataman sekä Varvintorin lähettyville. Veneilijöiden ja purhehtijoiden suosimassa Varsinais-Suomessa löytyy upeita vesireittejä myös ilman venettä kulkeville. Saariston rengastien lisäksi lauttayhteyksillä pääsee matkaamaan mm. Paraisista Långnäsiin Kökarin ja Sottungan kautta taikka Kustavista Ahvenanmaan suuntaan Värdöhön Brändön ja Kumlingen kautta. Ahvenanmaan kautta Ruotsiin suuntaavien matkustajalaivojen reitit kulkevat Turusta Tukholmaan ja Naantalista Kapellskäriin.

Luontokohteiden ja harrastusten äärellä

Yksi luonnossa viihtyvien kestosuosikeista maakunnassa on helposti saavutettava Ruissalo. Turun torilta mitattuna vajaan 10 km matka taittuu kätevästi vaikkapa paikallisbussilla. Saarelta löytyy uimaranta, leirintäalue ja kahviloita sekä Suomen laajimmat suojellut tammiaarniometsät sekä kansalliseen lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvia lehtoja. Suosittuja ulkoilualueita Varsinais-Suomessa ovat lisäksi Vepsän saaren virkistysalue Rymättylän ja Satavan välillä, Vaskijärven luonnonpuisto sekä Kurjenrahkan, Teijon ja Saaristomeren kansallispuistot. Pääosin kallioisen saariston suurimmat hiekkasaaret ovat Paraisten Korppoossa sijaitseva Jurmo sekä Kemiönsaareen kuuluva linnakesaari Örö Dragsfjärdissä. Saarille pääsee mm. Turun keskustan jokirannasta lähtevillä saaristolaivoilla. Suosittuja uimarantoja ja uimapaikkoja on Varsinais-Suomesa lukuisia niin rannikolla kuin saaristossakin. Saarten lukumäärän perusteella Saaristomeri on maailman suurimpien saaristojen kärkipäässä, joten valinnanvaraa. Poukamissa ja luotojen lähellä viihtyy niin kalat kuin kalastajatkin sekä melojat, uimarit ja sukeltajat sekä muiden vesilajien harrastajat. Saaristossa sijaitsee myös lukuisia majakkasaaria kuten Bengtskär, jolle järjestetään kuljetuksia oppaankin kera mm. Turusta ja Taalintehtaalta. Suurin Varsinais-Suomen merellisen maakunnan järvistä on Pyhäjärvi, joka sijaitsee Säkylässä, ja se on n. 30 km pitkä ja leveimmillään 8 km. Myös Pyhäjärvi on monelle kalastajalle tuttu käyntikohde. Golfaajille Varsinais-Suomesta löytyy lukuisia kenttiä, ja monissa on pitkä pelikausi. Merellisissä maisemissa pelattavia ja muita kenttiä löytyy mm. Turun Hirvensalosta, Harjattulasta, Paraisilta, Kemiöstä, Maskusta, Naantalin Kultarannasta, Salon Meri-Teijosta, Harjattulasta, Loimaan seudulta ja Halikosta.

Teijon ja Kurjenrahkan kansallispuistot

Saloon kuuluvan Perniön Teijolla sijaitsevan Teijon kansallispuiston retkeilyalueelta on yhteydet myös Hamarijärven ja Punassuon suojelualueille. Puiston kulttuuriperintöä on historiallinen Kirjakkalan ruukki. Turun keskustasta n. 35 km päässä sijaitseva Varsinais-Suomen suurin suojeltu, luonnontilainen suoalue Kurjenrahkan kansallispuisto jakautuu Auran, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Pöytyän ja Ruskon kuntien alueelle. Puiston läheisyydestä löytyy lisäksi soinen Vaskijärven luonnonpuisto. Kurjenrahkan nähtävyyksiä ovat mm. vanha Pukkipalon aarnialue sekä Kuhankuonon rajakivi. Kurjenrahkalla risteilevät merkityt Kuhankuonon retkeilyreitit ja polut kuuluvat kansallispuiston yli 200 km pitkään reitistöön, josta on yhteydet myös 6 viitoitettuun rengasreittiin. Reittien varsilla on useita laavuja ja nuotiopaikkoja kauniissa luontonäkymissä. Kurjenpesän luontotupa ja Nousiaisten kunnan virkistysalue Rantapiha sijaitsevat Savojärven rannoilla.


Somero
Varsinais-Suomi
4+2 Vuodepaikkaa
Viikko: 0 eur

Lemmikkieläimet sallittu
Kemiö
Varsinais-Suomi
7+2 Vuodepaikkaa
Viikko: 0 eur

Hiihtokeskukseen: 60.0 km
Uimarantaan: 0.05 km

Somero
Varsinais-Suomi
2+1 Vuodepaikkaa
Viikko: 0 eur

Lemmikkieläimet sallittu
Somero
Varsinais-Suomi
4+3 Vuodepaikkaa
Viikko: 0 eur

Lemmikkieläimet sallittu
Somero
Varsinais-Suomi
4+2 Vuodepaikkaa
Viikko: 0 eur

Lemmikkieläimet sallittu
Somero
Varsinais-Suomi
4+2 Vuodepaikkaa
Viikko: 0 eur

Lemmikkieläimet sallittu
Somero
Varsinais-Suomi
2+0 Vuodepaikkaa
Viikko: 0 eur

Lemmikkieläimet sallittu
Somero
Varsinais-Suomi
2+0 Vuodepaikkaa
Viikko: 0 eur

Lemmikkieläimet sallittu
Somero
Varsinais-Suomi
4+2 Vuodepaikkaa
Viikko: 0 eur

Lemmikkieläimet sallittu
Somero
Varsinais-Suomi
4+2 Vuodepaikkaa
Viikko: 0 eur

Lemmikkieläimet sallittu