Pienpanimot Suomessa

Oluenpano on yhä suositumpaa Suomessa. Kun pienpanimoita oli v. 2010 alle 40, kesällä 2016 niitä löytyi jo 71 kpl Valviran rekisteristä. Suomalaiset käsityöläisoluet (craft beer) valmistuvat pääosin käsityönä eri puolilla maata kotimaisista raaka-aineista. Muiden maiden oluttyylien lisäksi - tai niiden sijaan - jotkut pienpanimoista valmistavat myös sahtia, siidereitä, virvoitus-, long drink- ym. juomia.

Pienpanimona saa tuottaa 15 000 000 litraa olutta vuodessa. Se voi olla perheyritys, mutta toiminta voi lähteä käyntiin myös kotiolutharrastajien yhteistyöstä ja uusien oluttyylien kokeilusta. Tulevaisuudessa, mikäli v. 2016 tehty lakialoite menee läpi, pienpanimot saisivat myydä tuotteitaan myös suoraan panimolta. Kunnes näin tapahtuu, tuotteita on saatavilla mm. monien panimoiden yhteydessä toimivista panimoravintoloista sekä muista myymälöistä ja Alkosta. Ajantasainen Suomen pienpanimo-luettelo karttoineen löytyy Olutkellari-blogista.

Majoitus panimomatkailijalle

Panimomatkailusta kiinnostuneen kannattaa poiketa katsomaan Mökit.fi-sivulla jo ennen matkaa, millaisia majoitusvaihtoehtoja panimopaikkakunnilta löytyy, ja suunnitella matka niiden mukaan - siltä varalta, että joutuu maistelemaan. Mökit.fi -palvelussa on helppo selailla vuokrattavia mökkejä ja muita vaihtoehtoja vaikka isommallekin porukalle, myös kartalla.

Tapahtumat hyvien juomien parissa

Panimoiden ja pienpanimoiden yhteisiä tapahtumia järjestetään ympäri Suomen pitkin vuotta, mutta monipuolisin juomavalimoima taitaa löytyä Suuret oluet - pienet panimot -olutjuhlista. Kotimaisten pienpanimoiden oluihin, siidereihin ynnä muuhun pääsee tutustumaan mm. Lahdessa, Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä. Oluista innostuneille löytyy lisäksi Suomessa vuosittain järjestettäviä OlutExpo-, Oktober-, Beer Festival- ym alan tapahtumia.

Suomen Paras Olut -kilpailu

Vuonna 2016 Suomen parhaat oluet tuomaroitiin Helsingissä Suuret Oluet - Pienet Panimot -tapahtuman yhteydessä. Mukana olleet 30 suurta ja pientä panimoa kilpailivat samanarvoisena, jolloin kriteereinä olivat laatu- ja makutekijät ja itse olut, joka valittiin 178 Suomessa valmistetun oluen joukosta. Suomen Paras Olut -kisassa v. 2016 voitti Beer Hunters -panimo. Aiempina vuosina voittajiksi ovat kisanneet Koskipanimo, Stadin Panimo, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Vakka-Suomen Panimo ja Sinebrychoff.

Panimoliiton jäseniä v. 2016

Etelä-Suomen alueen pienpanimot

Bryggeri Helsinki

Helsinkiläinen pienpanimo Bryggeri valmistaa mm. kotimaista mallasohraolutta, pilsiä, alea sekä vehnäolutta Panimoravintolan sydämessä.


Cool Head Brew, Tuusula

Tuusulassa sijaitseva Cool Head Brew on aloittanut toimintansa v. 2016 brasilialaistaustaisen panimomestarin vetämänä, mikä luultavasti tulee näkymään panimon vehnä- ym. oluissa.


Hollolan Hirvi, Hollola

Maatilapanimo Hollolan HIrvi sijaitsee maatilan ravintolasalin perällä, josta näkyy ikkunan läpi myös panimon puolelle. Käsityönä valmistuu erilaisia hanasta tarjottavia maalaisoluita ja muiden maiden tyylisiä vehnä-, täysmallas-, pintahiiva- ym. oluita sekä sahtia, joista tunnetuin on kivisahti. Pääosa tuotteista anniskellaan omassa ravintolassa mutta myös joissakin muissa. Hollolan Hirvi osallistuu vuosittain mm. Suuret Oluet- Pienet Panimot -tapahtumiin.


Keudan Panimo, Kerava (Keski-Uudenmaan ammattiopisto)

Keudan ammattiopistossa Keravalla opiskelijatyönä tehtyä pinta- ja pohjahiivaolutta löytyy oppilaitoksen ravintolasta sekä joistakin lähiseudun pubeista. Panimon blogista löytyy myös Second Life 3D -ympäristössä panimon toimintoja simuloiva virtuaalipanimo.


Maku Brewing, Tuusula

Maku Brewing on kaveriporukan perustama käsityöläisoluita tekevä pienpanimo Tuusulan Ristikivessä. Panimo räätälöi yrityksille tilauksesta myös oman reseptin oluelle.


Malmgårdin Panimo, Pernaja

Malmgårdin panimo sijaitsee Itä-Uudellamaalla hieman Porvoosta pohjoiseen. Panimossa valmistettavia oluita saa mm. Malmgårdin kartanotilan Puodista, isommista marketeista, joistakin olut- ja ruokaravintoloista sekä Ruotsista, Tanskasta, Norjasta, Virosta ja toisinaan myös USA:sta ja Kanadasta. Kartanopuodissa on myytävänä lisäksi kartanon mailla tuotettuja ruoka- ja olutherkkuja. Puodista voi kurkistaa panimon puolellekin, mutta varsinaisia panimokierroksia olutmaisteluineen järjestetään tilauksesta.


Panimo & Tislaamo Teerenpeli, Lahti ja Helsinki

Suomen ensimmäisiä pienpanimoita oleva Panimo & Tislaamo Teerenpeli valmistaa oluita, siidereitä ja mallasviskiä uusiutuvalla, oman puupellettivoimalan energialla. Suomessa ja ulkomailla palkittuja Teerenpelin tuotteita on myytävänä ympäri Suomen mm. Ravintola Teerenpeleissä, joissakin hyvin varustelluissa vähittäiskaupoissa sekä risteilyaluksilla. Teerenpeli Panimo & Tislaamossa järjestetään alan harrastajille myös mm. luentoja juomien valmistuksesta ja juomatavoista.


Panimoravintola Bruuveri, Helsinki

Siidereitä ja käsityöoluita valmistavan Ravintolapanimo Bruuverin oluet syntyvät kotimaisesta ohramaltaasta perinteitä kunnioittaen mutta valtavirrasta erottuen.


Ravintola Perhon Panimo, Helsinki

Ravintolakoulun yhteydessä Helsingissä toimivan panimon oluet valmistuvat käsityönä. Oppilaat valmistavat hedelmäistä pintahiivaolutta sekä kausioluita, joita on ostettavissa mm. Ravintola Perhosta.


Rekolan Panimo ja Puoti Raaseporissa

Raaseporista Fiskarsin Ruukista löytyvä Rekolan Panimo valmistaa mm. belgialaista trippeltyylistä olutta, luomuolutta sekä vehnäoluita, joita on myytävänä mm. Puodissa Panimon yhteydessä.


Ruosniemen Panimo, Espoo

Teekkareiden harrastuspohjalta alkuun lähtenyt Ruosniemen Panimo tekee käsityönä perusoluiden lisäksi kausituotteita sekä räätälöityjä oluita ravintoloille ja muille yrityksille. Joissakin oluissa maistuu korianteri, inkivääri tai mustapippuri, yrtit tai hedelmät sopien myös jälkiruokien kanssa nautittavaksi.


Simapaja, Espoo

Hunajasimaan erikoistunut pienpanimo Simapaja Oy on laatuaan Suomen ensimmäinen. Makean hunajasiman maustaa hunaja ja mandariini kun taasen kuivan hunajasiman maku syntyy hunajasta, sitruunasta ja mustaherukan lehdistä. Runkona simoissa käytetään vain vettä ja hiivaa. Tuoteita löytyy joistain ravintoloista mutta myös Alkon tilausvalikoimasta. Simapaja on ollut mukana erilaisissa tapahtumissa kuten Olutexpossa, Naantalin Olutfesteissä, Syystobereissa Helsingissä sekä keskiaikamarkkinoilla.


Stadin Panimo, Helsinki

Helsingin Suvilahdessa sijaitseva Stadin Panimo valmistaa palkittuja käsityöläisoluita, kustomoituja pullo- ja hanaoluita sekä uniikilla reseptillä toteutettuja omaoluita kiinnostuneille. Oluita löytyy joistakin lähikaupoista, anniskelupaikoista ja Panimobaarista panimon yhteydestä. Panimolle järjestetään myös kierroksia.


Suomenlinnan Panimo, Helsinki

Suomenlinnan Panimo löytyy Suomenlinnan merilinnoituksesta Helsingin saaristossa n.15 min merimatkan päässä Helsingin Kauppatorin rannasta. Panimo valmistaa päälaiturin rantakasarmissa oluita, siidereitä ja kausittain erikoiseriä historiasta juontuvalla suomenlinnalaisella panimo- ja krouviperinteellä. Juomia on saatavana mm. elintarvikeliikkeistä sekä Panimon yhteydessä toimivasta Ravintola Suomenlinnan Panimosta, josta löytyy myös kokous- ja juhlatilat, terassi sekä catering-palvelu.


Pienpanimot länsi-Suomessa


Bocks Corner Brewery, Vaasa

Hopping Brewsters Beer Company, Akaa - Palkittu käsityöläispanimo Hopping Brewsters tuottaa Akaassa oluita modernilla tavalla mm. amerikkalaista ja brittiläistä käsityöläispanimoperinnettä sekä ilmailuhistoriaa kunnioittaen. Keskiajan Englannissa oluenpanijoita kutsuttiin brewstereiksi ja ilmailunäkökulma näkyy mm. panimon pop up-panimoravintolassa. Hopping Brewsters on esillä vuosittain ympäri Suomen tapahtumissa kuten keskiaikamarkkinoilla, festivaaleilla ja erilaisissa panimotapahtumissa.


Koskipanimo, Tampere ja Panimoravintola Plevna

Koskipanimo toimii keskieurooppalais-tyylisen Plevna Panimoravintolan sisätiloissa Finlaysonin vanhassa kutomosalissa Tampereella. Oluet ovat lisäaineettomia saksalaisen Reinheitsgebotin eli puhtaussäädöksen mukaisesti, ja niiden valmistuksessa käytetään suomalaista mallasohraa, saksalaista ja tsekkiläistä humalaa, hiivaa ja puhdasta vettä. Vuosittan järjestettävän Oktoberfestin aikana Plevnassa pöydät ovat pitkiä ja tunnelma baijerilaista. Ravintolasaliin mahtuu n. 400 asiakasta.


Lammin Sahti, Lammi

Suomen vanhimpiin panimoihin kuuluva Lammin Sahti Oy sijaitsee Lammilla Hämeenlinnassa, Lieson kylässä. Lammilainen sahti on humalalla ja katajalla maustettu ohra- ja ruismaltaista perinteisin menetelmin valmistettu tumma, pintahiivatyyppinen olut. Valikoimassa on myös muita pintahiivaoluita, omena- ja mansikkasiideriä sekä tilauksesta alkoholitonta sahtivierrettä ja katajaolutta, jota saa myös USA:sta. Sahtiin ja muihin tuotteisiin voi tutustua panimon esittelyravintolassa Sahtihaarikassa, mutta mukaan niitä voi ostaa mm. panimon omasta vähittäismyymälästä kauppakeskus Tuuloksessa. Lammin Sahti järjestää sekä osallistuu vuosittain eri puolilla Suomea olut- ja kesätapahtumissa kuten mm. Lammin Pellavamarkkinoilla, Sahtimarkkinoilla ja Syystober ja Herkkujen Suomi-tapahtumassa Helsingissä. Lammin Sahti valittiin Helsinki Beer Festivalilla v. -08 vuoden olueksi, ja Guinness:n ennätyskirjaan se pääsi v. 1989 maailman suurimmalla 2500 litran kuurnallaan. EU:n Suomen Sahtiseuralle myöntämän Aito Perinteinen Tuote -merkin Lammin Sahti otti ensimmäisenä sahdinvalmistajana käyttöönsä v. -02.


Lapin Voima, Lappi tl. (Rauman läheisyydessä)

Ainutlaatuisella muinaisolut-konseptilla toimiva Pienpanimo Olu Bryki Raum kuuluu sähköyhtiö Lapin Voimaan. Pyörnillä sijaitsee Lapin voiman näyttelytilat, jossa voi tutustua muinasoluen valmistukseen sopimuksen mukaan. Lapin Voima järjestää myös oluenvalmistusnäytöksiä mm. keskiaikatapahtumissa ja muissa tapahtumissa ympäri Suomea. Muinaisoluen valmistuksesta kertovan tarin ohessa valmistuu avotulella sahtia eli juhlaolutta, josta yleisö saa myös maistiaisia.


Nokian Panimo, Nokia

Nokian Panimo valmistaa käsityönä oluita, siidereitä sekä virvoitusjuomia paikallisesta vedestä, kotimaisesta maltaasta ja hiivasta sekä ulkomaisesta humalasta. Ympäristöystävällisen Panimon oma myymälä Keisarikioski palvelee panimolla, ja tuotantoon sekä makuihin pääsee tutustumaan panimokierroksella.


Olutpaja, Pälkäne

Panimo Olutpaja valmistaa Rönnvikin Viinitilalla Pälkäneen Laitikkalan kylässä mm. saksalaistyylistä olutta.


Panimoravintola Beer Hunters, Pori

Oluita käsityönä valmistava saksalais-/ englantilais- /belgialais-tyylinen olutravintola Panimoravintola Beer Hunters sijaitsee Porin keskustassa. Osa käymisprosessissa käytettävästä humalasta on kotimaassa kasvatettua. Vuoden Olutravintolaksi v. -12 valittu panimoravintola tarjoilee oman valikoimansa lisäksi muualla tuotettua olutta, erilaisia viskejä sekä cocktaileja. Beer Huntersissa järjestetään myös BrewDog Festareita maailman vahvimpia oluita valmistaman skotlantilaisen BrewDog panimon mukaan.


Pyynikin Käsityöläispanimo, Tampere

Pyynikin käsityöläispanimo tekee erilaisia perinteisiä oluita, siidereitä sekä erikoisoluita käsityönä. Kauppavahvuisia tuotteita voi ostaa panimon omasta myymälästä. Panimo järjestää myös oluttapaamisia, panimovierailuja sekä kestityksiä ja vuokraa saunatiloja.


Lounais-Suomen pienpanimot


Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila

Suomen suurimpiin kuuluva panimo, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas valmistaa perinteisillä valmistusmetodeilla, modernilla teknologialla ja tuulisähkön voimalla vanhan ajan limonaadeja, siideriä, oluita, lonkeroa ja Skumppaa.


Kuninkaankartanon Panimo, Tammela

Kuninkaankartanon Panimon tuotteita on myynnissä olutravintola Isossa Piipussa. Mustiala tarjoaa lisäksi kokous- ja matkailupalveluja.


Mathildedalin Kyläpanimo, Mathildedal

Kyläläisten perustama Kyläpanimo löytyy Mathildedalin ruukkikylässa Salon, Perniön ja Kemiön välissä Teijon Kansallispuiston vieressä. Mathildedalin Kyläravintolan ja Kyläpuodin läheisyydessä sijaitsevaan Panimoon pääsee tutustumaan sopimuksen mukaan. Puodista voi ostaa mukaan kauppavahvuisia oluita ym tuotteita kuten Kyläleipurin juureen leivottua maalaisleipää ja kesäisin oman kylän hunajaa. Oluita on saatavilla muualta kylältä sekä lähialueilta.


Panimoravintola Koulu, Turku

Suomen suurimpiin kuuluva ravintolapanimo Panimoravintola Koulun oluet valmistetaan v. 1516 annetun saksalaisen Reinheitsgebotin mukaan. Puhtauslaki sallii valmistusaineina vain veden, maltaan, humalan ja hiivan. Perustuotannon lisäksi Koulussa valmistuu myös erikois- ja kausioluita ympäri vuoden. Panimoravintola Koulussa toimii pub, viinitupa, suuri terassi ja tarjolla on myös maistiaisia. Koulussa voi lisäksi ruokailla mm. noutopöydästä, järjestää tilaisuuksia, juhlia ja kokouksia.


Radbrew, Kaarina

Post-apocalyptinen pienpanimo Varsinais-Suomessa Kaarinassa valmistaa käsityöläisolutta omalla tvistillä.


Stallhagen Bryggeri, Godby, Ahvenanmaa

Grelsbyssä Ahvenanmaalla Stallhagenin kuninkaankartanon mailla sijaitsee paikallisten oluenystävien perustama Stallhagen Ab pienpanimo. Käsintehtyjä premium pullo- sekä astiaoluita myydään Ahvenanmaan lisäksi Suomessa ja Ruotsissa. Panimon valikoimissa on myös erikoisoluita ja palkittuja sesonkioluita sekä Stallhagenin rekonstruoimaa maailman vanhimpiin kuuluvaa olutta, joka pohjautuu Ahvenanmaan saaristossa 1800-luvulla uponneesta hylystä löytyneeseen ”muinaisolueeseen”. Panimon yhteydessä toimiva PubStallhagen järjestää panimolla kierroksia ja olutmaistajaisia.


Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki

Vakka-Suomen Panimo tuottaa laadukkaita erikoisoluita ja siidereitä aidoista raaka-aineista ilman säilöntä- ja lisäaineita. Yli 40 erityyppistä olutta pitää sisällään mm. kausioluita, ja niiden lisäksi Panimo tekee pieniä eriä erikoisoluita myös asiakkaan omalla etiketillä tai räätälöidyllä reseptillä. Panimoon pääsee kierrokselle sopimuksen mukaan, mutta panimon yhteydessä olevan myymälän asiakkaat voivat kurkistaa sinne halutessaan.


Itäisen Suomen pienpanimot


Iso-Kallan Panimo

Iso-Kallan Panimo Pohjois-Savossa Pielaveden Vaaraslahdessa valmistaa käsityönä limonadeja, täysmallas-, kausi- ja teemaoluita. Joissakin oluissa voi maistua korianteria, kahvia, lakritsia, banaania, melonia tai tummien maltaiden toffeeta ja humalien sitrusaromeita. Tilaustyönä valmistuu oluita asiakkaan omalla etiketillä, ja tilauksesta järjestyvät myös ryhmävierailut panimolle sekä maistatustilaisuudet. Iso-Kalla-nimi juontuu Pohjois-Savon suurjärvialueesta.


Panimoravintola Huvila, Savonlinna

Savonlinnan keskustassa järven rannalla sijaitsevan Panimoravintola Huvilan käsityöläisoluet valmistuvat lähiseudun raaka-aineista. Perustana on pintahiivaolut brittityyliin, mutta saatavana on myös muiden maiden oluita. Oluiden tuotantoprosessiin ja makuihin voi tutustua Waahto Breweryn panimokierroksella. Hanaoluet tarjoillaan suodattomana ja pastöroimattomina baarissa, Waahdossa ja kesäisin Ravintola Valossa. Kesäisin tuotteita voi nauttia myös 200-paikkaisella rantaterassilla, Panimoclubilla kotimaisia artisteja kuunnellessa. Ravintolan yläkerrasta löytyy tarvittaessa Bed & Breakfast-tyyliin huoneita Saimaa-näkymin.


Saimaan Juomatehdas (Mikkeli)

Yksi Suomen vanhimmista pienpanimoista on Mikkelissä toimiva Saimaan Juomatehdas. Juomatehtaassa valmistuu käsityönä suurimmaksi osaksi kotimaisista lähi-luomu-raaka-aineista oluita, luomuomenasiidereitä ja lonkeroita ilman lisä- ja säilöntäaineita. Tuotannossaan Saimaan Juomatehdas käyttää ympäristöä säästävää vihreää sähköä. Saimaan Juomatehdas on voittanut 3 vuonna peräkkäin oluillaan ja siidereillään useita palkintoja Helsinki Beer Festivalilla. Juomatehtaalle on myös myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-tunnus ensimmäisenä suomalaisena pienpanimona.


Pohjanmaalla ja keski-Suomessa toimivat pienpanimot:

Suomen parhaasta oluesta v. 2012 palkittu Seinäjoella sijaitseva Mallaskoski, joka valmistaa oluiden lisäksi lonkeroa, siidereitä ja energiajuomia sekä ympäristöystävällinen käsityöläisoluita valmistava Panimoyhtiö Hiisi Oy Jyväskylässä.